Tällä viikolla starttasi viikko 2 tapahaasteissa Laihdu, älä laihduta -kirjan opastamana. Ajattelin siis kirjailla hieman tunnelmia ja kuulumisia sen osalta :)
Ensimmäinen viikko keskittyi lähinnä rutiinien rikkomiseen: kokeile uutta, jätä x tai y tekemättä tänään jne. Toisella viikolla olen päässyt harjoittamaan enemmän ajatusmaailmaani. Kirja mainitsee 7 eri persoonaan vahvasti sidottua taipumusta ja niiden ääripäät. Sitten kirja ohjeistaa laittamaan ääripääasteikolle oman persoonan ja tekemään jonkun annetuista tehtävistä, jotka ovat normaalin käyttäymisen vastaisia. Kaikki tehtävät ovat luonteeltaan tosi positiivisia, joten hampaiden kiristelyä ei tarvi harrastaa.
Kuluneena 3 päivänä olen harjoittanut ajatusmaailmaani olemalla jämäkämpi mielipiteissäni ja teoissani, olematta anteeksipyytelemättä olemassaoloani ja olemalla itsekkäämpi ja muokkaamalla vapaa-ajan energiatasoani pirteämpään suuntaan. On ollut jännä huomata miten paljon ajatuksia tapahaasteista syntyy ja miten selkeäksi omat haitalliset ajatuskuviot ja päänsisäiset dialogit muodostuu. Lisäksi olen huomannut tekeväni tavoistani poikkeavia ratkaisuja päivän mittaan ihan mielenkiinnosta.
En tiedä paljonko positiivista vaikutuksista on kirjan ansiota ja kuinka paljon tämän hetkistä motivaatiotasoa, mutta uskon, että kirjan tehtävillä on ollut vaikutusta. Ainakin olen oppinut itsestäni paljon uutta! Ja sen olen huomannut, että muutama pakko ahmia -hetki on jäänyt toteuttamatta uusien ajatusmallien myötä.
En ole kurkkinut tulevien sivujen tehtäviä, joten en osaa sanoa miten tehtävät kehittyvät ja kuinka monelle päivälle niitä on jäljellä. Jotenkin on mukavaa illalla ennen nukkumaan menoa lukea seuraavan päivän haaste ja pohtia sen toteutusta. Huvinsa kullakin ;)
Mielenkiintoinen kirja. Kirjoittele vaan noista haasteista tänne välillä, jos jaksat. Niitä on mukava lukea. :)
VastaaPoista