Ei pudotusta :( Plussaa! Tänään paino oli 123,1 kg eli 400gr ylös viime viikosta. Eilen kävin puntarilla (ei ois pitänyt, koska se jos mikä masensi) ja paino silloin näytti samaa kuin viime viikon.
Tänään siis ketutti. Oikein kunnolla. Ja harmitti ja masensi ja halutti heittää koko homma taas kaivoon ja mitä kaikkea. Koitin kuitenkin asian nähdä siten, että koska en ole merkannut kaloreita ja keskittynyt vain haasteisiin onko tuo nyt ihmekkään ettei pudotusta tule. Olen lisäksi unohtanut veden juonnin kokonaan mikä varmasti vaikuttaa myös.
Tänään söin suklaalevyn. Kokonaisen! Töissä :( Surullisinta siinä on varmaan se, että normaaliin käyttäytymiseen verrattuna sekin oli sinänsä vähemmän kuin mitä normaalisti mätän. Jos päivän ketutusrutiini olisi mennyt kuten aina, olisin suklaalevyn lisäksi ostanut vielä jotain muuta ja kotia päin lähtiessä vielä pussillisen lisää. Jotain on siis muuttunut pääkopan sisällä, koska ohitin kaupan ilman kovin suuria tahtojen taisteluita.
Koitan miettiä asiaa näin: kalorien laskeminen on turhaa touhua tällä hetkellä, ennen kuin saan pääkoppani siihen kuntoon etten itseäni petaa epäonnistumiseen. Keskityn siis edelleen tapahaasteisiin, koska ne ovat auttaneet ja koitan juoda enemmän vettä. Tiedän, että paino lähtee putoamaan vauhdilla tai ainakin tasaiseen tahtiin kunhan otan taas kalorilaskurin käyttöön, joten nyt keskityn muuttamaan huonoja tapojani ja muodostamaan laihdutukselle suotuisat olosuhteet.
Huoh.
Älä masennus sis! Tosiaan vaan viikon välein puntarille, koska liika kyttääminen ei ole hyvästä. Ja hyvin sait hillittyä itsesi ostamasta lisää karkkia suklaalevyn lisäksi. Nyt vaan tsemppiä ja muista juoda vettä (mun pitäs kans). Itse yritän opettaa itselleni sellaista ajatustapaa, että kuuntelisin kehoani, koska se kyllä kertoo millaista ruokaa syödä ja millainen ruoka on hyväksi sille. Itsekään en tuota ole onnistunut toteuttamaan ja se vaivaakin alitajunnassa koko ajan. Rehellistä, simppeliä ruokaa niin kyllä se siitä! Tsemppiä meille. <3
VastaaPoistaKiitos kannustuksesta ❤
Poista