sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen viikko kohta ohi

Keskiviikkona tulee tosiaan viikko siitä, kun itse tämän elämäntapa uudistuksen aloitin. Puntarilla en ole käynyt, vaikka mieli on tehnyt. Yllättävää on ollut se, että tämä on tuntunut suhteellisen helpolta. Ainakin aikaisempiin yrityksiin verrattuna. En tiedä onko se olosuhteiden pakko, joka taustalla jyskyttää ja on saanut minut voimistumaan, vai mikä? Joka tapauksessa olen tyytyväinen.

Ihan nappiin tämä viikko ei ole mennyt ja olen hieman herkutellutkin, mutta mikä tärkeintä: kalorit ovat pysyneet kuitenkin miinuksella. Hiilihydraattinen vähentäminen ja Sulamon kalorilaskuri ovat toimineet yhdessä hyvin. Ensi viikolla onkin sitten varaa tiukentaa hiilareiden määrää ja katsoa mikä olo on sen jälkeen. Olkoon tämä ensimmäinen ikään kuin harjoitteluviikko. Se on opettanut minulle sen, että välillä voi hieman herkutella, kunhan sen jälkeen palaa takaisin ruotuun. Olkaamme armollisia itsellemme.

Hyvä fiilis! Keskiviikon puntarilla käymistä odotellen. :)

2 kommenttia:

  1. Ihana lukea, että oot hyvissä fiiliksissä! Mieti: kohta VIIKKO takanapäin! Tosi hienoa :) Sitähän sanotaan, että alku (ekat 2-3 viikkoa) on niitä hankalampia ja sulla on alkua jo viikko takana! Tsemppii sis :)

    VastaaPoista
  2. Mieki taian muuten ottaa keskiviikon punnaripäiväksi! Kiva yhessä seurata edistymistä :)

    VastaaPoista